XX Korkeuskarnevaalit käytiin 25.-28.6.2009 aurinkoisessa säässä hellerajaa hipoen luonnonkauniilla Viitasaarella. Karnevaalit kestivät neljä päivää, kuten tavallista. Noihin neljään päivään kuului paljon viihdettä, kuten Wilma-markkinoilla käyntiä, uintia hyvässä seurassa raikkaassa keiteleessä, leikkimielisiä kisailuja nurmikentällä, uusien ystävien saamista, ja kaikkien rakastamia aikaisia aamuherätyksiä. Mutta kyllä korkeuskoululaiset saivat myöskin hypätä korkeutta sekä vapaamuotoisesti, että ohjaajien seuratessa ja hyviä vinkkejä antaessa. Ohjaajien, jotka olimme taas kerran ympäri Suomen keränneet Viitasaarelle. Heistä mainitakseni mukana oli muun muassa Lauri Stenroth ja Juha Isolehto. He ovat sanalla sanoen alansa parhaita asiantuntijoita Suomessa. Katsomokaan ei täyttynyt perjantaina turhaan, sillä silloin tehtiin jopa kauden kärkihyppyjä. Viikon parhaasta hypystämme kirjoitettiin keskisuomalaisessa näin: "Ruoveden Pirkkojen Hanna Grobler ylitti perjantaina Viitasaaren korkeuskarnevaaleilla 191 senttiä, joka on naisten korkeushypyn kauden kotimainen kärkitulos". Ensi vuoden karnevaalitilanteesta ei voida vielä olla varmoja. On epävarmaa, saammeko leiriorganisaation kasaan, puhumattakaan tilakysymyksistä koulun mahdollisesti ollessa remontissa. Se on kuitenkin varmaa, että me yritämme kovasti, jotta saisitte hypätä korkeuskarnevaaleissa myös ensi vuonna.
Vuoden urheilijanosto
Nuori, kehittyvä tulevaisuuden toivo Vanessa Varjolampi hurraa hymyillen, kun M19 sarjan voittaja taivuttaa itsensä riman yli. Hänen on hylppo hymyillä paitsi muiden, myös oman työnsä tulosten siivittäessä kulkua. Vanessa jäi perjantain kilpailussa niukasti toiseksi jääden samaan korkeuteen, 168, kuin sarjan voittaja Sini Lällä. Sunnuntain leirikilpailussa hän voitti sarjansa ylivoimaisesti yhdeksällä sentillä. Korkeushyppypaikoilla ahkerasti vietettyjen kuuden vuoden aikana hänen unelmansa ovat vähitellen selkiytyneet. - Huipulle tähtään, niin korkealle kuin vain pääsen. Maailmanmestaruus olisi joskus kiva saada, määrätietoinen nuori urheilija mainitsee. Myös tenniskentiltä ja moniotteluja harrastamasta usein löydettävä Vanessa kertoo korkeushypyn olevan kuitenkin se ykköslaji. 14 vuotiaalle Vanessalle ei vielä nähty tarpeelliseksi tehdä säännöllistä harjoitusohjelmaa, mutta tämäkin asia varmasti muuttuu lähivuosina hänen kehittyessään. Valmentajasta kysyttäessä huomaa TuUL:n hyvän tuen. Mukana valmentamassa on ollut hyvänkokoinen tukijoukko, johon kuuluu isä Petri, Kari Vuorinen, Tiina Louhimo, Hannu Felden, ja Sirkka Laaksonen. Tässäskö on siis tulevaisuuden maailmanmestari? Toivottavasti. Seurataan tilannetta peukalot ylhäällä.
Matias Koljonen, Viitasaari
Viitasaaren Viestin yu-jaosto kiittää seuraavia XX korkeuskarnevaalien tukijoita
Agrimarket Viitasaari
Autoliike Koskinen Oy
Automaalaamo Tenhunen Oy
Autotalo Drake Oy
Hempan Rengas OY
Keiteleen Osuuspankki Viitasaaren konttori
Keskimaa Osk
Keski-Suomen metsäkeskus
Keski-Suomen Osuuspankki
K-Supermarket Viitasaari
Lähivakuutus
Metsähallitus
Metsäliitto Osuuskunta
M-Mainos Ky
Moisio Forest Oy
Muikunlahden Kartano Oy
Nordea
Metsäliitto Osuuskunta
M-Mainos Ky
Moisio Forest Oy
Muikunlahden Kartano Oy
Nordea
Pisla Oy
Raimex KY
Rautia Viitasaari
Ritvanen Jouni Tmi
Scan Burger Hännilänsalmi
Suomen Kivivalmiste Oy
Tekniset Viitasaari
Törmäsen Juhlapalvelu Ky
Urheilu-Visa Oy
Viitasaaren Apteekki
Viitasaaren kaupunki
Viitasaaren Konttorikone OY
Viitasaaren Tilipalvelu OY